Vibemetrics,
mistä kaikki alkoi?

Toimitusjohtajamme Mikko istui kymmenen vuotta sitten tiiminsä kanssa asiakkaalla koodaamassa myynninohjausjärjestelmää. Tiimi oli taitava ja modernit Lean-menetelmät olivat käytössä. 

Tiimillä oli tapana piirtää seinälle säännöllisesti fiiliskäyrää muun visualisoinnin lisäksi.
Tunteiden virrasta alkoi vähitellen hahmottua, miten suuri vaikutus niillä oli ihmisten motivaatioon ja tuottavuuteen.


Asia ei jättänyt Mikkoa rauhaan. Ajatus palvelun kehittämisestä, josta muutkin voisivat hyötyä, alkoi yhä enemmän tuntua tärkeältä. Kokemusta työhyvinvoinnin kyselyistä oli jo aikaisemmalta työuralta, mutta nyt palvelu pitäisi toteuttaa jollain ihan uudella ja raikkaalla tavalla. Eräänä viikonloppuna mies tarttui haasteeseen ja rakensi ensimmäisen version palvelusta. Palvelu koeponnistettiin ensin tiimin kanssa ja tämän jälkeen asiakasprojekteissa. Aiheesta tehtiin myös diplomityö. Myös sijoittajat uskoivat asiaan ja mahdollistivat keskittymisen vain työntekijöiden sitoutumista ja tyytyväisyyttä parantavan alustan kehittämiseen. 

Idean isä on uskonut asiaansa ja tehnyt työtä pitkäjänteisesti intohimonsa johdattamana. Johtoajatuksena on ollut kehittää palvelu, joka antaa työntekijälle äänen, on helppo käyttää ja joka on automatisoitu ja reaaliaikainen. Ihmisillä on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. 

Paljon työtä on tehty ja palvelu on kehittynyt, asiakaskunta laajentunut ja tiimi kasvanut ammattilaisilla, joilla on intohimo parantaa työelämää nopeasti muuttuvassa maailmassa. 

Haluatko kuulla lisää?